Työpaikat

Tule meille töihin!

Olemme vuonna 2006 perustettu oululainen perheyritys. Vaikka olemme yrityksenä nuori, on perinteet pitkät, toimistusjohtajamme (Rauli Lindeman) sekä ajomestarimme (Jukka Matti Mikkola) ovat toimineet Oulussa paikallisliikenteen johtotehtävissä jo 80-luvulta saakka. Olemme kasvattaneet liiketoimintaamme perustamisesta lähtien rauhalliseen tahtiin vakaalle pohjalle ja tällä hetkellä meitä on jo yli 30 alansa ammattilaista erinäisissä tehtävissä.

Työntekijöidemme viihtyvyys on tärkeää meille ja pyrimme parantamaan sitä jatkuvasti. Kuljettajat voivat esittää työvuoro- ja vapaapäivätoiveet tulevaan jaksoon aina kahden viikon välein ja työvuorolistat muodostetaan niiden pohjalta. Tarjoamme työntekijöillemme myös lakisääteisen työterveyspalvelujen lisäksi myös vapaaehtoisia työterveyspalveluja kuten yleislääkäritasoisen sairaanhoidon palveluita työhyvinvoinnin takaamiseksi. Linja-autokuljettajille maksamme yleissitovan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Pyrimme koko ajan kehittymään organisaationa ja meillä on käytössä nykyaikaiset järjestelmät:  digitaalinen ajojärjestelyohjelma LogiApps sekä kalustonhallinnan paikannusjärjestelmä Mapon. Digitaaliseen järjestelmään kuuluu mobiilisovellus, josta avulla näet menneet sekä tulevat työvuorosi ja pystyt tekemään esimerkiksi vikailmoitukset sekä jättää viestejä ajojärjestelyyn kätevästi kännykälläsi. Lisäksi kaikissa busseissamme on paikannuslaitteet, jotka mittaavat myös jarrutuksia, kiihdytyksiä, polttoaineenkulutusta ja tyhjäkäyntejä.

Työnkuva muodostuu pääasiassa Oulun joukkoliikenteessä kuljettajan tehtävistä, mutta ajoittain työtehtäviin saattaa sisältyä koululais-, reitti- ja tilausajoliikennettä. Liikennöimme Oulun joukkoliikenteen Citybussi- sekä Kempeleen linjoja ja elokuussa aloitamme Oulunsalon linjojen (63 ja 64) liikennöinnin. Jos sinulta löytyy taitoja ja innostusta myös linja-auton asentajan tehtäviin, on nämä kaksi osa-aluetta myös mahdollista yhdistää, ja kannattaa mainita siitä hakemuksessa.

Katsomme eduksi aiemman kokemuksen paikallisliikenteen linja-autonkuljettajan tehtävistä, mutta se ei ole välttämätön. Myös oppisopimus on mahdollinen.

Edellytämme hakijalta:
- Voimassaolevaa D-ajokorttia sekä ammattipätevyyttä
- Asiakaspalvelutaitoja
- Turvallista ja taloudellista ajotapaa
- Sujuvaa suomen kielen taitoa

Tutustu yrityksemme toimintaan nettisivuiltamme www.oubus.fi
tai Facebookistamme https://www.facebook.com/oubus/

HAKU PÄÄTTYY 1.6.2020

Työsuhteen alkamisen tarkka ajankohta on sovittavissa heinä-syyskuulle.
Hakemukset sähköpostitse jukka-matti.mikkola@oubus.fi
Lisätietoa voi kysellä myös puhelimitse 0443828200

 

Lue lisää https://oubus.fi/yritys/tyopaikat/

Oubus Tilausajot ja tapahtumakuljetukset. Hoidamme räätälöidyt tapahtumakuljetukset Oulussa ja lähialueilla.
Tilausajokuljettaja, linja-autokuljettaja, bussikuljettaja, bussikuski, oulu, linja-auto, vuokraa bussi